TV series
Duudsonit tuli taloon
Duudsonit tuli taloon on Duudsonit-ryhmän televisiosarja, jonka ensimmäinen jakso esitettiin 12. tammikuuta 2012 Sub-kanavalla. Kyseisessä sarjassa Duudsonit-ryhmän jäsenet, Jukka, Jarppi, Jarno ja HP vierailevat erilaisten lapsiperheiden kodeissa ja tutustuvat perheisiin sekä niiden ongelmiin. Jokaisessa jaksossa ensimmäinen päivä menee Duudsoneilla yrittäessä noudattaa perheen sääntöjä ja seuraavana päivänä puolestaan Duudsonit ottavat määräysvallan talossa ja ratkovat yhdessä perheen kanssa heidän ongelmiaan. Jokaisen jakson lopussa perheenjäsenien työ on palkittu jollain palkinnolla. Duudsonit tuli taloon -sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksot kuvattiin loppukesän ja syksyn 2011 aikana etukäteen valittujen perhekohteiden omissa taloissa ympäri Suomea. Ohjelman toinen tuotantokausi alkoi Subilla 31. tammikuuta 2013. Toisella tuotantokaudella Duudsonit tutustuvat entistäkin vaikeampiin suomalaisten perheiden ongelmiin, sekä syventyvät niihin entistä enemmän. Ohjelmasta on tulossa kolmas tuotantokausi, jonka esitysajankohdasta ei ole tietoa. Sarjan ohjelmaformaatti on myyty jo Saksaan, Ranskaan, Tanskaan ja Norjaan. Ulkomailla Duudsonit eivät itse esiinny ohjelmassa, vaan paikallinen tuotantoyhtiö ja tv-kanava etsivät parhaiten rooliin sopivat esiintyjät.
More detailsViewing guide
Is Duudsonit tuli taloon right for you?
Who may enjoy it
Check the synopsis, trailer and viewer reviews to decide whether it matches your taste.
Content notes
A regional age classification is not currently listed. Ratings vary by country; use this as a quick screening note rather than a complete parental guide.
Viewing guidance uses the title details shown on this page; classifications may differ by region.
Community
Reviews
No reviews yet. Be the first to share what you think.
Log in to write a review.
News
Action & Adventure
Western
From FMM Reviews
More stories about movies and television
TV guide
Sturm der Liebe (2005): Series Review, Plot, Cast and Episodes
TV guide
One Life to Live (1968): Series Review, Plot, Cast and Episodes
TV guide



Paul Chu Kong
Amin Baahmed
Johnny Flynn
Agnez Mo
Olivia Colman
Kathleen Robertson
Tanan Lohawatanakul
Scarlet Rose Stallone
Tian Xiwei
Wang Jingchun
Tom Hanks
Tom Holland